Mummo ja työllistävä vaikutus

Elämä vie ja välillä tekee mieli tehdä erilaisia asioita.

Isovanhempien sukupolvelle täällä, ainakin meidän perheessä, vuodenkierto näyttäytyy eläkkeellä ollessa keväällä kurkun kasvatuksena, porkkanan kylvönä ja perunan istutuksena. Syksyllä sitten kerätään marjoja ja säilötään niitä porkkanoita ja kurkkuja.

Itsekin tunnustan jonkinlaisen viherpeukalon omistavani, se on tosin suuntautunut enemmän ja enemmän kukkien kasvatukseen, porkkanan sijasta.

Tänä kesänä olen yrittänyt keskittyä siihen, että elämä olisi mukavaa ja tästä voisi nauttia, opetella tuntemaan uuden ihmisen ja saada elämää ihan uusille urille.

No, nyt on sitten niin, että maailman tärkein mustikan keruu, ei ole tänä kesänä tuntunutkaan niin hirmuisen oleelliselta ja tärkeältä. Mustikat on hyviä ja terveellisiä, mutta vuonna 2013 ei kenenkään talvesta selviäminen ole kiinni säilöttyjen mustikoiden ja sienien määrästä.

Mummo natisee, kun ei enää jaksa kerätä niitä vattuja sieltä puskista ja pakastinkin on ihan täynnä ja natinatinati. Yritin kertoa, että se on kuule ihan vapaaehtoista tämä marjan keruu, yhtään ei ole pakko.

Huomasin sitten eräänä iltana viime viikolla seisovani keittiössä 12 litraa vadelmia sankossa ja korvissa mummon mieleipide siitä, että eihän siihen tarvitse kerätä kuin muutama litra mustaherukoita ja mehu on valmis. Ihan valmiiksi kerätty vatutkin minulle!

Jee.

Muuten kiva, mutta kello oli kuusi illalla. Eikun herukkapuskaan ja puoli kahdeksalta mehumaija porisemaan. Sitten pesen pulloja ja kuumennan niitä ja keitän korkkeja ja valutan sitä mehua. Hoplaa, kello 23.30 valmista. Juu ihan kiva, mutta jotain suhteellisuutta pitäs tähän olla.

Hyvä mummo, marjat on hyviä, mutta kun ei yöllä jaksaisi niitä laittaa.

Seuraavaa marjakautta odotellessa.

Hanki Elämä!

Olipa mukava viikonloppu. Festareita ja rokkia ja paljon ystäviä ja tuttavia vuosienkin takaa. Oikeastaan aika hämmentävää nähdä tyyppejä, joiden kanssa on 25 vuotta sitten sählätty urakalla. Mutta tosi positiiviset fiilikset jäi, ja ihanaa kuulla jä nähdä se, että ihmisistä on ihan oikeasti tullut vaikka mitä.

Joku ex-mies voisi sen sijaan hankkia elämän. V-tu kun voipi naama olla nurinperin ja ajatukset synkeitä.

Uskon ja luotan siihen, että lasten kanssa ei tuo ilme ole jatkuvasti päällä, mutta kyllä synkkenee kun meikäläisen näkee. Voiko se nyt ottaa ihan oikeesti noin koville?

Pitäisköhän olla näkemättä?

Muutamalla ystävällä on se systeemi, että lapset jätetään vaihtaessa ulko-oven ulkopuolelle, sisään ei ole asiaa. Kieltämättä taas eilisen naaman jälkeen houkutti. Mutta minä aikuinen, nyt hillitsen itseni ja yritän tolkuttaa itselleni, että ei kuulu ex-lle nämä kuviot pätkääkään.

Luulisi sytyttävän, että jos aina ottaa päähän kun toisen ihmisen naaman näkee, niin oisko vika ihan siellä omassa päässä. 

Minulla on Elämä, myös lasten ja kodin ulkopuolella, hankkisit sinäkin!

Nykynaiset

Voihan mummojen kriisit ja nykynaiset jotka on niihin syypäitä.

Sain vertaistukea. Ystäväni kävi kylässä pienen poikansa kanssa, vilautti sormeaan jossa ei ollut enää sormusta ja kertoi muuttaneensa yhteisestä kodista pois.

Tosin tuohon eroon liittyi jo nyt kolmasosapuoli. Eräs kunnollinen nuori mies ja molemminpuolinen ihastuminen. Tietenkään ei tuo ihastuminen ole oikea syy eroon 16 vuoden liitosta, vaan pikemminkin viimeinen niitti.

Sain paljon vertaistukea, juteltiin pitkään ja päätettiin lopuksi, että ei murehdita turhia (plaaplaa viime yönä valvotti), nautitaan ja pidetään hauskaa, eletään Elämää joka on löytynyt.

Ja yhtään ei kaduta ratkaisujamme.

Mutta kylläpä se kriisipesäke on sitten noissa mummoissa tai anopeissa. Ystäväni entinen anoppi ei enää puhu, ovat tulleet tähän asti aina mainiosti toimeen. Äitini taitaa edelleen elätellä jotain toiveita ex:än ja minun yhteen paluusta, jokainen ystävieni erouutinen nostaa selvästi havaittavan pilven äidin kasvoille. Erään toisen ystäväväni ex appivanhemmat eivät edes kadulla tervehtineet puoleen vuoteen eron jälkeen.

Periaatteessa loogisesti ajateltuna kyllähän minä ymmärrän tuon maailman muutoksen sukupolvien välillä.

Mutta voisiko sitä edes pikkasen yrittää olla onnellisia siitä, että ihmiset ympärillä muuttuvat tyytyväisiksi, eivätkä enää murjota ja kärsi.

Taitaa onnellisuus olla anoppien ja mummojen maailmassa aliarvostettu käsite. Tai sitten se on vaan se tahdon asia, jota me pilalle hemmotellut, pilvilinnoihin uskovat nykynaiset ei nyt yhtään ymmärretä.

Yritän rauhoittua

Kun omassa pienessä elämässä rupeaa tuulemaan, on niin vaikea asettua aloilleen.
Viime yönä oli myös vaikea nukkua, päässä pyöri monikin juttu. Heräsin kaksi kertaa ja valvoin pitkään, kävin syömässä ja luin kirjaa keskellä yötä, ja aamuyöllä.
Minun oma mielenrauhani on kadoksissa, vaikka siitä niin tykkäsin, silti hymyilyttää.
Ei ole tätä ihmistä luotu liian stabiiliin elämään näköjään.
Tänään olen yrittänyt saada itseäni väsyneeksi kitkemällä, harventamalla ja leikkaamalla ruohoa. Äsken käytin lapset uimassa ja sauna on lämpiämässä.
Toivottavasti näillä lääkkeillä nukkumatti saa oikean osoitteen tänne, vaikka hymyilyttää, niin valvotut yöt ei ole kivoja.
Huomiselle onkin ohjelmassa, nuorimmaisen hammaslääkärin lisäksi, jotain aivain ekstraa ja uutta, saapa nähdä mitä tästä syntyy :-)

Morkkis vai ei?

Nyt ei ole sosiaalista vajausta, nyt pitää miettiä onko morkkis vai ei.

Eilen kävin leffassa ja sitten terassille, oli kivaa. Paikalla sattui olemaan ihminen, jonka kanssa ollaan oltu samalla luokalla kakaroina viisi vuotta. Yhtään en tiennyt mitä hänelle kuuluu, mutta nytpä tiedän, kannatti lähteä.

"Rahamiehet" (hihih) kantoi pöytään tarjotin tolkulla shotteja ja olutta ja siideriä, kaikille tarjosivat, ilman taka-ajatuksia = omat rahat säästyivät, eikä morkkista siltä osin. ;-D

Tosin minun ei pitäisi koskaan koskea mihinkään viiniä vahvampaan, ihan kummallista kun en tänään ole edes krapulassa. Yleensä jos juon mitä sattuu, vietän seuraavan aamun vessassa kerkustennen herra yrjön kanssa.

(hyh hyh)

Paikallisessa yökerhossa meni tanssi vähän liian läheiseksi yhden paikkakunnalla suht tunnetun persoonan kanssa, nyt yritän pitää sitä morkkista poissa.

Siis aikuisia sinkkuja molemmat ja ikäkin riittää. Mutta ketähän siellä oli näkemässä tuon esityksen, niiden shottien jälkeen ei käynyt mielessäkään että vois vähän rajottaa.

Taisi olla aikamoinen esitys.

Perästä kuulunee, voin kuvitella pikkupaikkakunta ja tanssipartneri häärää jos vaikka missä luottamustehtävissä, yritysmaailmassa ym. 

No yritän olla irti morkkiksesta, nelikymppiset sinkut saa joskus vähän irrotella, vaikka keskenään.

(Toivottavasti siellä ei ollut mitään perhetuttuja kuitenkaan, sen verran oli meno kiivasta.)

Sain muuten ko. herralta äsken myös kiitos tekstarin, kai se sitten sävähdytti :-P

Sosiaalinen eläin

Huomaan olevani sosiaalinen eläin, joka kärsii lievästä sosiaalisesta vajauksesta.

(Se y-llä alkava sana on ehkä tähän liian voimakas, tai ainakin liian surullinen.)

Toukokuuhun asti sosiaaliset tarpeet täyttyivät töissä, mihinkään ei hirmuisesti ollut tarvetta lähteä.

Nyt olen kotona ja täällä käy ihan liian vähän vieraita.

Täällä asuu myös ihan liian vähän ystäviä, kaikki ihmiset on niin levällään pitkin Suomen maata.

Olen kyllä ihan onnellinen kun saan puuhata kukkapenkeissä ja yrttitarhassa, harrastukset on kotona.

Mutta jos rahatilanne olisi parempi, voisi olla että ryntäisin nyt johonkin festareille tai konsertteihin ihan vain ollakseni ihmisten parissa. Voisin tietysti hyvän tarjouksen tullen, sosiaalisen vajauksen ahdistaessa lähteä festareille vaikka luottokortilla (hyi minua).

Pari kertaa on käynyt mielessä jopa suuremmalle paikkakunnalle muutto. Mutta tuskinpa sitä tulee tehtyä, ainakaan jos työkuviot selkiytyvät johonkin lähitienoille. Oma talo ja puutarha, kissat ja koira ovat tänne sitovia, tuntuu mahdottomalta yhtälöltä myydä tämä paikka ja löytää uusi, kaliiksikin se todennäköisesti kävisi.

Ja onhan täällä ihmisiäkin ja sosiaalista elämää isä ja äiti, siskon perhe, muutamia ystäviä ja välillä mukavasti ahdistavan paljon tuttavia.

Taidan lähteä tänään leffaan ja ehkä käyn sen päälle terassilla, eihän sitä koskaan tiedä jos sitä sosiaalista elämää sieltä löytyisi. Ainkin tapahtumia tuntuu lähitienoilla tänä viikonloppuna olevan ja mökkiläisiä niemet ja notkot pullollaan. 

Niin ja huomio kaikki ystävät ja tuttavat, tulkaa käymään!

Juhannustaikoja kai tarvittaisiin

Juhannusaattoaamu, pilvistä ja itikat on syöneet jalat paukamille yöllä.
Kahvia neljä kuppia ja pari reissumiestä päällystettynä juustolla ja oman kasvihuoneen kurkulla.
Eiköhän tämä tästä käyntiin lähde.
Teinille ehdotin perunasalaatin tekoa, vastuksena murinaa ja ilmoitus siitä, että hän ei mitään tyhmää juhannusta taida juhlia. Kiva.
Pienemmät neidit odottaa juhannusjuhlilta kaiken ihmeellisen ja kummallisen kattoon hurahtavan tunnelman lisäksi järveen pulahdusta.
Äidin odotukset taitaa olla saunassa, ruuassa ja siiderissä, ehkä kokko järven toisella rannalla ja vedessä uiskentelevat sorsanpojat. Niin ja kukkia, juhannusruusujen tuoksua ja auenneita pioneja.
Herra ex:n loma alkoi ja sovittiin, että lapset olisivat kolmisen päivää aina yhdessä paikassa ja sitten taas toisessa, vähän tilanteen mukaan jos on juhlia ym. niin joustetaan. Lähtenevät isänsä kanssa myös telttailemaan, jopa teiniangstileidi lupautui matkalle mukaan. Jeee. Luvassa siis myös yksinäisiä päiviä minulle, jonka on kesän myötä saavuttanut kummallinen olo johon liittyy myös kaipuuta jostain ihmisen läheisyydestä ja seurasta. Pitkäänhän tässä menikin, olin tyytyväinen itseni seuraan ja nyt haaveilen taas jostain muusta.
Ehkäpä taas järkiinnyn ja huomaan heinäkuussa kitkuukuokan seuran ja kissan läheisyyden parhaaksi vaihtoehdoksi. Tää oli kai vain tuo helluntai ilman heilaa, joka jäi kaivelemaan.