perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannustaikoja kai tarvittaisiin

Juhannusaattoaamu, pilvistä ja itikat on syöneet jalat paukamille yöllä.
Kahvia neljä kuppia ja pari reissumiestä päällystettynä juustolla ja oman kasvihuoneen kurkulla.
Eiköhän tämä tästä käyntiin lähde.
Teinille ehdotin perunasalaatin tekoa, vastuksena murinaa ja ilmoitus siitä, että hän ei mitään tyhmää juhannusta taida juhlia. Kiva.
Pienemmät neidit odottaa juhannusjuhlilta kaiken ihmeellisen ja kummallisen kattoon hurahtavan tunnelman lisäksi järveen pulahdusta.
Äidin odotukset taitaa olla saunassa, ruuassa ja siiderissä, ehkä kokko järven toisella rannalla ja vedessä uiskentelevat sorsanpojat. Niin ja kukkia, juhannusruusujen tuoksua ja auenneita pioneja.
Herra ex:n loma alkoi ja sovittiin, että lapset olisivat kolmisen päivää aina yhdessä paikassa ja sitten taas toisessa, vähän tilanteen mukaan jos on juhlia ym. niin joustetaan. Lähtenevät isänsä kanssa myös telttailemaan, jopa teiniangstileidi lupautui matkalle mukaan. Jeee. Luvassa siis myös yksinäisiä päiviä minulle, jonka on kesän myötä saavuttanut kummallinen olo johon liittyy myös kaipuuta jostain ihmisen läheisyydestä ja seurasta. Pitkäänhän tässä menikin, olin tyytyväinen itseni seuraan ja nyt haaveilen taas jostain muusta.
Ehkäpä taas järkiinnyn ja huomaan heinäkuussa kitkuukuokan seuran ja kissan läheisyyden parhaaksi vaihtoehdoksi. Tää oli kai vain tuo helluntai ilman heilaa, joka jäi kaivelemaan.

4 kommenttia:

Helmi Nainen kirjoitti...

Nuo omat hetket ovat tätänykyä jo ihania ja kaivattuja...välillä. Välillä ne taas niin Ahdistaa..

Hanneli kirjoitti...

Kyllä, toisinaan on niin ihanaa olla vain yksin ja tehdä just sitä mitä haluaa (ei ainkaan ruokaa).
Toisinaan on levoton mieli ja seinät alkaa ahdistaa, silloin pitää ottaa jotkut pyörät alle ja suunnata johonkin ihmisten ilmoille ;-)

Kolmelle äiti kirjoitti...

Meillä on ero parhaillaan käynnissä ja mies tekee tämän viikon ajan muuttoaa. Kymmenen vuoden ja kolmen lapsen jälkeen, odotan suuresti tuota omaa aikaa!

Tsemppiä Hanneli!

Hanneli kirjoitti...

Minulle miehen muutto viime syksynä oli suuri helpotus, josta seurasi suuri väsymys. Monen vuoden odotus ja jahkailu laukesi :-)
Oma aika on ihanaa ja vasta nyt kesän koitettua on ruvennut tuntumaan siltä, että pitää välillä lähteä ihmistenilmoillekin. Tähän asti olen vain ollut kotona ja nauttinut siitä :-)
Kriiseistä mennään kohti parempaa, toivon sitä myös sinulle.