Mummo ja työllistävä vaikutus

Elämä vie ja välillä tekee mieli tehdä erilaisia asioita.

Isovanhempien sukupolvelle täällä, ainakin meidän perheessä, vuodenkierto näyttäytyy eläkkeellä ollessa keväällä kurkun kasvatuksena, porkkanan kylvönä ja perunan istutuksena. Syksyllä sitten kerätään marjoja ja säilötään niitä porkkanoita ja kurkkuja.

Itsekin tunnustan jonkinlaisen viherpeukalon omistavani, se on tosin suuntautunut enemmän ja enemmän kukkien kasvatukseen, porkkanan sijasta.

Tänä kesänä olen yrittänyt keskittyä siihen, että elämä olisi mukavaa ja tästä voisi nauttia, opetella tuntemaan uuden ihmisen ja saada elämää ihan uusille urille.

No, nyt on sitten niin, että maailman tärkein mustikan keruu, ei ole tänä kesänä tuntunutkaan niin hirmuisen oleelliselta ja tärkeältä. Mustikat on hyviä ja terveellisiä, mutta vuonna 2013 ei kenenkään talvesta selviäminen ole kiinni säilöttyjen mustikoiden ja sienien määrästä.

Mummo natisee, kun ei enää jaksa kerätä niitä vattuja sieltä puskista ja pakastinkin on ihan täynnä ja natinatinati. Yritin kertoa, että se on kuule ihan vapaaehtoista tämä marjan keruu, yhtään ei ole pakko.

Huomasin sitten eräänä iltana viime viikolla seisovani keittiössä 12 litraa vadelmia sankossa ja korvissa mummon mieleipide siitä, että eihän siihen tarvitse kerätä kuin muutama litra mustaherukoita ja mehu on valmis. Ihan valmiiksi kerätty vatutkin minulle!

Jee.

Muuten kiva, mutta kello oli kuusi illalla. Eikun herukkapuskaan ja puoli kahdeksalta mehumaija porisemaan. Sitten pesen pulloja ja kuumennan niitä ja keitän korkkeja ja valutan sitä mehua. Hoplaa, kello 23.30 valmista. Juu ihan kiva, mutta jotain suhteellisuutta pitäs tähän olla.

Hyvä mummo, marjat on hyviä, mutta kun ei yöllä jaksaisi niitä laittaa.

Seuraavaa marjakautta odotellessa.

Hanki Elämä!

Olipa mukava viikonloppu. Festareita ja rokkia ja paljon ystäviä ja tuttavia vuosienkin takaa. Oikeastaan aika hämmentävää nähdä tyyppejä, joiden kanssa on 25 vuotta sitten sählätty urakalla. Mutta tosi positiiviset fiilikset jäi, ja ihanaa kuulla jä nähdä se, että ihmisistä on ihan oikeasti tullut vaikka mitä.

Joku ex-mies voisi sen sijaan hankkia elämän. V-tu kun voipi naama olla nurinperin ja ajatukset synkeitä.

Uskon ja luotan siihen, että lasten kanssa ei tuo ilme ole jatkuvasti päällä, mutta kyllä synkkenee kun meikäläisen näkee. Voiko se nyt ottaa ihan oikeesti noin koville?

Pitäisköhän olla näkemättä?

Muutamalla ystävällä on se systeemi, että lapset jätetään vaihtaessa ulko-oven ulkopuolelle, sisään ei ole asiaa. Kieltämättä taas eilisen naaman jälkeen houkutti. Mutta minä aikuinen, nyt hillitsen itseni ja yritän tolkuttaa itselleni, että ei kuulu ex-lle nämä kuviot pätkääkään.

Luulisi sytyttävän, että jos aina ottaa päähän kun toisen ihmisen naaman näkee, niin oisko vika ihan siellä omassa päässä. 

Minulla on Elämä, myös lasten ja kodin ulkopuolella, hankkisit sinäkin!

Nykynaiset

Voihan mummojen kriisit ja nykynaiset jotka on niihin syypäitä.

Sain vertaistukea. Ystäväni kävi kylässä pienen poikansa kanssa, vilautti sormeaan jossa ei ollut enää sormusta ja kertoi muuttaneensa yhteisestä kodista pois.

Tosin tuohon eroon liittyi jo nyt kolmasosapuoli. Eräs kunnollinen nuori mies ja molemminpuolinen ihastuminen. Tietenkään ei tuo ihastuminen ole oikea syy eroon 16 vuoden liitosta, vaan pikemminkin viimeinen niitti.

Sain paljon vertaistukea, juteltiin pitkään ja päätettiin lopuksi, että ei murehdita turhia (plaaplaa viime yönä valvotti), nautitaan ja pidetään hauskaa, eletään Elämää joka on löytynyt.

Ja yhtään ei kaduta ratkaisujamme.

Mutta kylläpä se kriisipesäke on sitten noissa mummoissa tai anopeissa. Ystäväni entinen anoppi ei enää puhu, ovat tulleet tähän asti aina mainiosti toimeen. Äitini taitaa edelleen elätellä jotain toiveita ex:än ja minun yhteen paluusta, jokainen ystävieni erouutinen nostaa selvästi havaittavan pilven äidin kasvoille. Erään toisen ystäväväni ex appivanhemmat eivät edes kadulla tervehtineet puoleen vuoteen eron jälkeen.

Periaatteessa loogisesti ajateltuna kyllähän minä ymmärrän tuon maailman muutoksen sukupolvien välillä.

Mutta voisiko sitä edes pikkasen yrittää olla onnellisia siitä, että ihmiset ympärillä muuttuvat tyytyväisiksi, eivätkä enää murjota ja kärsi.

Taitaa onnellisuus olla anoppien ja mummojen maailmassa aliarvostettu käsite. Tai sitten se on vaan se tahdon asia, jota me pilalle hemmotellut, pilvilinnoihin uskovat nykynaiset ei nyt yhtään ymmärretä.

Yritän rauhoittua

Kun omassa pienessä elämässä rupeaa tuulemaan, on niin vaikea asettua aloilleen.
Viime yönä oli myös vaikea nukkua, päässä pyöri monikin juttu. Heräsin kaksi kertaa ja valvoin pitkään, kävin syömässä ja luin kirjaa keskellä yötä, ja aamuyöllä.
Minun oma mielenrauhani on kadoksissa, vaikka siitä niin tykkäsin, silti hymyilyttää.
Ei ole tätä ihmistä luotu liian stabiiliin elämään näköjään.
Tänään olen yrittänyt saada itseäni väsyneeksi kitkemällä, harventamalla ja leikkaamalla ruohoa. Äsken käytin lapset uimassa ja sauna on lämpiämässä.
Toivottavasti näillä lääkkeillä nukkumatti saa oikean osoitteen tänne, vaikka hymyilyttää, niin valvotut yöt ei ole kivoja.
Huomiselle onkin ohjelmassa, nuorimmaisen hammaslääkärin lisäksi, jotain aivain ekstraa ja uutta, saapa nähdä mitä tästä syntyy :-)

Morkkis vai ei?

Nyt ei ole sosiaalista vajausta, nyt pitää miettiä onko morkkis vai ei.

Eilen kävin leffassa ja sitten terassille, oli kivaa. Paikalla sattui olemaan ihminen, jonka kanssa ollaan oltu samalla luokalla kakaroina viisi vuotta. Yhtään en tiennyt mitä hänelle kuuluu, mutta nytpä tiedän, kannatti lähteä.

"Rahamiehet" (hihih) kantoi pöytään tarjotin tolkulla shotteja ja olutta ja siideriä, kaikille tarjosivat, ilman taka-ajatuksia = omat rahat säästyivät, eikä morkkista siltä osin. ;-D

Tosin minun ei pitäisi koskaan koskea mihinkään viiniä vahvampaan, ihan kummallista kun en tänään ole edes krapulassa. Yleensä jos juon mitä sattuu, vietän seuraavan aamun vessassa kerkustennen herra yrjön kanssa.

(hyh hyh)

Paikallisessa yökerhossa meni tanssi vähän liian läheiseksi yhden paikkakunnalla suht tunnetun persoonan kanssa, nyt yritän pitää sitä morkkista poissa.

Siis aikuisia sinkkuja molemmat ja ikäkin riittää. Mutta ketähän siellä oli näkemässä tuon esityksen, niiden shottien jälkeen ei käynyt mielessäkään että vois vähän rajottaa.

Taisi olla aikamoinen esitys.

Perästä kuulunee, voin kuvitella pikkupaikkakunta ja tanssipartneri häärää jos vaikka missä luottamustehtävissä, yritysmaailmassa ym. 

No yritän olla irti morkkiksesta, nelikymppiset sinkut saa joskus vähän irrotella, vaikka keskenään.

(Toivottavasti siellä ei ollut mitään perhetuttuja kuitenkaan, sen verran oli meno kiivasta.)

Sain muuten ko. herralta äsken myös kiitos tekstarin, kai se sitten sävähdytti :-P

Sosiaalinen eläin

Huomaan olevani sosiaalinen eläin, joka kärsii lievästä sosiaalisesta vajauksesta.

(Se y-llä alkava sana on ehkä tähän liian voimakas, tai ainakin liian surullinen.)

Toukokuuhun asti sosiaaliset tarpeet täyttyivät töissä, mihinkään ei hirmuisesti ollut tarvetta lähteä.

Nyt olen kotona ja täällä käy ihan liian vähän vieraita.

Täällä asuu myös ihan liian vähän ystäviä, kaikki ihmiset on niin levällään pitkin Suomen maata.

Olen kyllä ihan onnellinen kun saan puuhata kukkapenkeissä ja yrttitarhassa, harrastukset on kotona.

Mutta jos rahatilanne olisi parempi, voisi olla että ryntäisin nyt johonkin festareille tai konsertteihin ihan vain ollakseni ihmisten parissa. Voisin tietysti hyvän tarjouksen tullen, sosiaalisen vajauksen ahdistaessa lähteä festareille vaikka luottokortilla (hyi minua).

Pari kertaa on käynyt mielessä jopa suuremmalle paikkakunnalle muutto. Mutta tuskinpa sitä tulee tehtyä, ainakaan jos työkuviot selkiytyvät johonkin lähitienoille. Oma talo ja puutarha, kissat ja koira ovat tänne sitovia, tuntuu mahdottomalta yhtälöltä myydä tämä paikka ja löytää uusi, kaliiksikin se todennäköisesti kävisi.

Ja onhan täällä ihmisiäkin ja sosiaalista elämää isä ja äiti, siskon perhe, muutamia ystäviä ja välillä mukavasti ahdistavan paljon tuttavia.

Taidan lähteä tänään leffaan ja ehkä käyn sen päälle terassilla, eihän sitä koskaan tiedä jos sitä sosiaalista elämää sieltä löytyisi. Ainkin tapahtumia tuntuu lähitienoilla tänä viikonloppuna olevan ja mökkiläisiä niemet ja notkot pullollaan. 

Niin ja huomio kaikki ystävät ja tuttavat, tulkaa käymään!

Juhannustaikoja kai tarvittaisiin

Juhannusaattoaamu, pilvistä ja itikat on syöneet jalat paukamille yöllä.
Kahvia neljä kuppia ja pari reissumiestä päällystettynä juustolla ja oman kasvihuoneen kurkulla.
Eiköhän tämä tästä käyntiin lähde.
Teinille ehdotin perunasalaatin tekoa, vastuksena murinaa ja ilmoitus siitä, että hän ei mitään tyhmää juhannusta taida juhlia. Kiva.
Pienemmät neidit odottaa juhannusjuhlilta kaiken ihmeellisen ja kummallisen kattoon hurahtavan tunnelman lisäksi järveen pulahdusta.
Äidin odotukset taitaa olla saunassa, ruuassa ja siiderissä, ehkä kokko järven toisella rannalla ja vedessä uiskentelevat sorsanpojat. Niin ja kukkia, juhannusruusujen tuoksua ja auenneita pioneja.
Herra ex:n loma alkoi ja sovittiin, että lapset olisivat kolmisen päivää aina yhdessä paikassa ja sitten taas toisessa, vähän tilanteen mukaan jos on juhlia ym. niin joustetaan. Lähtenevät isänsä kanssa myös telttailemaan, jopa teiniangstileidi lupautui matkalle mukaan. Jeee. Luvassa siis myös yksinäisiä päiviä minulle, jonka on kesän myötä saavuttanut kummallinen olo johon liittyy myös kaipuuta jostain ihmisen läheisyydestä ja seurasta. Pitkäänhän tässä menikin, olin tyytyväinen itseni seuraan ja nyt haaveilen taas jostain muusta.
Ehkäpä taas järkiinnyn ja huomaan heinäkuussa kitkuukuokan seuran ja kissan läheisyyden parhaaksi vaihtoehdoksi. Tää oli kai vain tuo helluntai ilman heilaa, joka jäi kaivelemaan.

Mies mietteitä

Juupajuu, todeksi on todettu se, että jos jalkansa laittaa johonkin yleiseen tilaan jossa tarjotaan AlkoHolia. Ja jos uskaltaa julki tuoda, että erottiin, ai etkö ois uskonut? Mutta Kyllä Erottiin.

Niin jopa löytyy mukaan lähtijöitä. Ihan sama onko varattu tai ei, riittää että on puolituttu ja ei ikinä ois uskonu että me erottaisiin.

Noh, epäselvyyksien välttämiseksi, täytynee todeta että ketään en oo mukaan ottanut (pienten paikkakuntien kirous, varsmasti ensi viikolla tietää kaikki ja ainakin ne joiden ei luulisi tietävän).

Todeksi on todettu myös se, että mitä epätodennäköisimmissä tilanteissa, sukujuhlissa ym. voi tavata mielenkiintoisen oloisia mies-henkilöitä.

Mitään ei edelleenkään ole tapahtunut, mutta aina sitä voi aatella :-)

Mitäpä jos aina käykin niin kuin tähänkin asti?

On huumaa ja on tunnetta. 

Sitten, jossain vaiheessa se sen naama alkaakin ärsyttää :-(

Miksi sen pitää olla tommonen?

No ehkä sitä huumaa taas löytyy vähäksi aikaa.

Mutta sitten, voiskos tuo nyt häipyä vaikka hevon kuuseen?

Tahdon olla minä vain ja ei mikään ärsytä.

OIsinkohan yhtään kasvanut ja oisko nuo astetta kypsemmät miehet yhtään erilaisia?

Vai alkaako taas ärsyttää ja hermostuttaa?

Aion nyt kuitenkin jatkaa toistaiseksi ihan näin itsekseni, ehkä käyn jossain, mutta ketään ei ole tavoitteissa mukaan ottaa.

Mietinpähän vain. 

Jospa se vika onkin täällä, kun mikään ei riitä.

Ja kohta kuitenkin ärsyttää.

Murmurmurmurmurrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr.

Osasinpas

Kyllä, irroitin kaikki astianpesukkoneen letkut ja samalla myös lavuaarin viemäriputket tuli puhdistettua. Noita astianpesukoneen letkuja kun ei irti saa, ennenkuin ne viemärijutut on tieltä pois.
Ei tähänkään y-kromosomia tarvittu.
Pesukone ei pese kunnolla, nyt se on puunattu sisältä ja ulkoa, kaikki mahdolliset paikat mitkä putsaamaan pystyy. Jos ei pesutulos parane täytynee vaihtaa vielä pesuainetta ja siihen loppuu keinot.
Näihin hommiin ryhtyminen taitaa olla se vaikein paikka. Millä hiivatin vääntimellä sen liittimen saa auki ja mistä löytyy oikean kokoinen ruuvimeisseli. Viimeinen haaste on saada ne kaikki nipsuttimet ja tiivisteet takaisin paikalleen niin tiiviisti ettei vettä tihku mistään tietämättä.
Tehty on ja tuli hyvä mieli, pesutulosta odotellessa. Pyykinpesukoneen ainakin sain "korjattua" samalla metodilla, kaikki irti, putsaus ja takaisin kiinni.
Kyllä äiti osaa.
Seuraavaksi pitää hyökätä auton kimppuun, se täytyy katsastaa ja kai sitä on korrektia hieman siistiä ennen h-hetkeä. Ja jotain öljytikkua kai pitäisi kanssa joskus vilkuilla yms. Tunnustan, en ymmärrä autoista mitään, eikä edes kiinnosta. Huollot yms hoidan pankkikortilla, ammattilaiset on sitä varten että ne tietää ja osaa.

PS. Jos nyt joku y-kromosomilla varustettu henkilö kuvittelee, että nämä ko. toimet voi huoleti heittää sen kauniimman osapuolen harteille samassa taloudessa asuessa, niin ehei älä edes yritä. Kyllä minäkin siihen luotan, että jos joskus joku erikoinen kaksilahkeinen tähän elämään astuu, niin se saa ihan vapaasti hoitaa auto, viemäri yms. hommat, ihan mielelläni leikin vähän prinsessaa silloin ja annan vaikka pusun palkaksi.

Ensimmäinen loma-aamu

Ensimmäinen loma-aamu ja fiilikset onkin jotenkin ristiriitaiset.

Toisaalta ihanaa, lomalla!

Väsymys vähenee, saa nauttia piiiitkistä aamukahveista, puurtaa pihalla ja ehkä tämä kotikin tästä siistimmäksi puunautuu.

Toisaalta rahat vähissä ja kunhan tässä on lomat pidetty ja sen jälkeen lienen työtön vähän aikaa, riittävätkö rahat ollenkaan. Toivotaan hyvää tattivuotta.

Syksyn työtilanne edelleen arvoitus.

Kuinka pitkään jaksan olla työtön ja kotona. 

Oikeesti tiedän, että jatkuvasti saa töissä olla, lyhyitä ja pitkiä sijaisuuksia kokoajan tarjolla. Mutta epävarmuus on aina epävarmuutta, varsinkin asuntolainalla ja luottokorttilaskulla höystettynä.

Yritän uskoa kaiken järjestymiseen ja rapsutan kehräävää kissaa.

Sinisilmäinen

Vaikka neljäkymppiä kohta lasissa häämöttää huomasin taas tänään olevani niiiiiin naivi ja sinisilmäinen. Taidan olla välillä ihan liian rehellinen, eikä tämä nyt ole ollenkaan positiivinen asia.

Kaikenlainen kummallinen poliittinen/omaan pesään vetelevä/piilossa asioita päättelevä toiminta on niin vierasta ja kun siihen törmää liian lähellä, tuntee olonsa hämmentyneeksi, vihaiseksi, petetyksi, tyhmäksi, vähän yksinkertaiseksi, liian rehelliseksi ja lopuksi jopa vähän oksettaa.

Se on niin outoa, että jotkut voivat hoitaa asioita niin, että asioista kerrotaan ehkä puolet ja lisätään siihen vähän omia, luvaten vaikka mitä, vaikka ihan hyvin tietää että tulee luvanneeksi ihan huuhaata.

Voisin kutsua sitä valehteluksi, päin naamaa ja taho jolle valehdellaan on se, joka tekee kaikkia kuntalaisia koskevia päätöksiä.

Ei voi kuin ihmetellä ja vähän on paha olo edelleen.

Toivottavasti edes tarkoitus on hyvä, kaikilla osapuolilla.

Ekan kerran eron jälkeen tuli semmoinen olo, että pitäisköhän karistaa nämä tienoot jaloistaan, myydä kaikki ja muuttaa johonkin pois.

Todennäköisesti samaan törmää joka paikassa ja lopputulema on edelleen, että en ole itse tarpeeksi häikäilemätön ja osaa etuani ajaa niin kuin jotkut.

En kyllä tiedä haluaisinkokaan.

Ehkä yritän unohtaa tämänkin ja jatkaa eloani rehellisenä, ihan liian paljon ihmisiin luottavana ja sinisilmäisenä. 

En taida muuta osata.

Mutta edelleen on kyllä vähän pahaolo, ihan fyysisesti.

Onneksi on olemassa yksi ihminen joka tietää saman ja sen kanssa voi aiheesta puhua ihan oikeilla sanoilla.

Jos joku kysyy, täytynee nostaa kädet pystyyn, olla taas (liian) rehellinen ja todeta, että en halua olla asian kanssa missään tekemisissä.

Siunattua lomaa odotellen.

En ole kadonnut, kuollut enkä lopettanut

Juu, en ole mitään noista otsikon määreistä. Kirjoittaa blogiakin tekisi ajoittain mieli, mutta mutta...
Olen siis tekemättömien asioiden pyörteissä, tänään kuusi tuntia konella ja loppu häämöttää.
Kaksi viikkoa töitä ja sitten lomalle ja seuraavaksi loppu häämöttää silläkin saralla.
Naurattaa ihmisten huolestuneet kommentit siitä, että jään työttömäksi tai mitä sinä nyt ryhdyt tekemään. Odotan kuin kuuta nousevaa lomaa, pitkää koko kesän jatkuvaa lomaa. Ihan varmasti tekemistä riittää. Rahaa tuskin. Mutta mitäs pienistä. Jos vaan laskut saa maksetuksi ja kissan/koiranruuat ostetuksi, eikä lapsillekkaan nälkä koita, olen tyytyväinen.
Syksyllä uusia haasteita ja toivottavasti parempi palkka ;-)

Jiihaa

Jiihaa!
Neljä päivää vapaata, onni ja autuus, ainakin ekan kolmen päivän ajan! Voi kuvitella tekevänsä vaikka mitä. Oikeasti en kuitenkaan saa aikaiseksi mitään, mutta ei se haittaa. Melkein loma!
Avioeron harkinta-aika umpeutui ja kiikutin postiin toisen hakemuksen: "Pyydän että meidät tuomitaan päläpälä..." Ei tuomita, vapautetaan :-)
Ex:än kommunikointia en edelleenkään oikein ymmärrä, mutta ei onneksi taida enää tarvitakaan.
Otin tuossa illansuussa tirsat ja nyt tekee mieli ottaa pari lasia viiniä ja juhlia vapaata ja vapautusta.
Kiitos Pääsäisestä, vaikka kirkkoon en kuulukkaan (vanha pakanallinen kevään rieha tämäkin).

Älä osta mitään -viikot

Taitaapa olla Luonto-Liitto joka järjestää kerran vuodessa Älä osta mitään -päivän. Avioeron aiheuttamassa talouskriisissä saa suhteuttaa tuon kulutuskritiikin näihin, joka kuukausi toistuviin, Älä osta mitään -viikkoihin.

Välillä tulee tunne, että elämä kulkee palkkapäivästä lapsilisäpäivään ja taas palkkapäivään ja sitten lapsilisäpäivään. Väliaikoina laskupino kasvaa seinällä ja luottokorttilaskun suurentumista yrittää vältellä viimeiseen asti.

Jotkut laskuja lähettävät tahot kuvittelevat, että tilillä on rahaa maksaa niitä laskuja milloin vain. Anteeksi vain, mutta viisas laskun lähettäjä tietää, että eräpäivän on ihan turha sattua noiden maagisten laskunmaksu päivien ulkopuolelle. 26. päivä tai kuun 1. päivä onnistuu, muulloin on ihan turha odotella suorituksia.

Ennen lapsilisäpäivää täällä vietetään, riippuen kuunvaiheessa suoritettujen laskujen pinon korkeudesta, joko yhtä tai kahta Älä osta mitään -viikkoa.

Noille viikoille säästetään kaikki palautuspullot, plussa-setelit ja muut arvokkaat asiat. Ne siirtävät luottokortin höyläämistä aina parilla elintärkeällä päivällä. Kyllä, silläkin on väliä sattuuko tämä luottokortilla tehty osto seuraavaan vai sitä seuraavaan luottokorttilaskuun.

Hampaita kiristellen äiti ostaa Älä osta mitään -viikolle sattuvan luokkakaverin synttäreille syntymäpäivälahjaa ja yrittää asettaa lahjan valitsijalle mahdollisimman tiukkoja hintarajoja, uutta lahjakassia ei ainakaan tarvita.

Bensatankin valo palaa, no kyllä sillä vielä töihin voi ajella, mutta kotiin tullessa lienee luottokorttia taas höylättävä, lapsen on päästävä illalla tansitunnille ja ex:än kuljetusvuoro sattuu vasta seuraavaan päivään.

Farkut repeää haaruksista aina Älä osta mitään -viikolla ja seuraavat viikko tai kaksi eletään yksien ehjien housujen varassa. Ei, avioeron jälkeen vaatekaapista ei löydy farkkuja joka päivälle, kahdet ehjät on hyvä ja Älä osta mitään -viikolla riittää yhdet ehjät mainiosti.

Jos kissan- tai koiranruoka loppuu, sitä on hankittava vaikka sitten luottokortilla.

Itse jään ilman illalista punaviinilasillista jos viini loppuu kesken Älä osta mitään -viikkoa.

Vielä kaksi päivää ja tämän kuun Älä osta mitään -viikko on lusittu. Siunattu lapsilisä saapuu, sillä saa kätevästi maksettua sähkölaskun ja kotivakuutuksen, sekä ostettua ruokaakin ilman luottokorttia. Hyvin yhteiskunta pyörii, kaikki raha minkä se tähän talouteen etuuksina syytää, päätyy tasanvarmasti takaisin kiertoon, useimmiten vieläpä samana päivänä kuin tilille saapuu. 

Onnellisuus

Näinä oman elämän epävarmoina aikoina, kun pitäisi tehdä suuria päätöksiä jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen, tulee välillä pohdittua sitä mitä on onnellisuus.

Mikä on se tekijä joka tekee ihmisestä onnellisen.

Usen kuulee lauseita, kuten: 

"Sitten kun minulla on perhe, omakotitalo, koira, lapset, ulkomaanmatka jne. olen onnellinen."

"Sinä teet minut onnelliseksi."

"Lapset tuovat onnen."

"Parisuhteessa elävät ovat onnellisempia." (Väkäväkä)

Onko tuommoisen vastuun sysääminen puolison tai lasten harteille nyt kuitenkaan ihan oikein?

"Sinä teet minut onnelliseksi!" Kauheaa, entäs jos en jaksakaan kantaa tuota taakkaa. On huono päivä, tahtoisin vain olla yksin, mennä metsään ja seurustella hirvien kanssa.

Vähennänköhän minä nyt sinun onnellisuutesi tilaa?

Entäpäs jos ne pienet vauvat, joilla on hirmuinen vastuu vanhempiensa onnliisuudesta, huutavat kolme kuukautta koliikkia yhteen menoon tai saavatkin ihan kamalan vaikean kapinamurrosiän. 

Oma onnelliseksi äidin tai isän tehnyt nyytti saapuu kotiin nenä ja kieli lävistettynä, tukka vaihtunut irokeesiin ja värjäytynyt mustaksi. Vastaukset kysymyksiin huudetaan v:llä ja p:llä alakavina lauseina.

Vähenikö äidin onnellisuus ja kenen on syy?

Onkohan ne parisuhteessa elävät oikeasti onnellisempia? Mitenkäs moni liitto päättyikään eroon ja kuinka kävi onnellisuuden?

Jospa siitä onnellisuudestani olenkin vastuussa vain minä itse?

Jospa se onnellisuus ei olekaan mikään ympäristöstä tuleva juttu, vaan ihan oma sisäinen olotila?

Jospa onnellisuus onkin loppujen lopuksi elämänasenne?

Kuinka paljon valintani tänään vaikuttavat tulevaisuudessa onnellisuuteeni? Ehkäpä eivät loppujen lopuksi kovinkaan paljon. Valinnoillani rakennan elämääni johonkin suuntaan. Jos päädyn henk.koht. konkursiin ja joudun myymään talon ja auton, niin sitten täytyy rakentaa uudenlainen elämä, mutta ei välttämättä ollenkaan vähemmän onnellinen, toisenlainen vain.

Muutoksen hetket lienevät niitä, joissa onnellisuus punnitaan.

Tunnollisten lasten hiihtoloma

Hiihtoloma näillä kunnailla on lusittu.

Itse olin tietenkin töissä taas koko loman, mutta ex ja lapset lomailivat. 

Tunnollisia työtätekeviä peruskansalaisia täällä ilmeisesti kasvatetaan, koska loma vietetään sairastaen.

Ensimmäiseksi neiti 13vee, joka oli jopa päivän pois koulusta ennen loman alkua.

Pienemmät neidit viettivätkin sitten vataosan lomaviikosta yöpuvuissa, eriasteisesti kuumeillen. Neiti 8veen kanssa vietin yhden mielenkiintoisen illan ja yön kuunnellen vieressä kummallisia kuumehoureita, jotka siirtyivät vuorotellen paniikista muuten vain omituisiin juttuihin.

Exkin tuntui olevan samassa taudissa ja taisi vähän v...taa kun lomaviikko meni näissä merkeissä.

No minä töissä, joten kuumeiset lapset päivisin ja osin öisinkin lankesivat hänelle.

Itse työtätekevänä kunnon  kanasalaisena pidin flussasta tietenkin vain niin lievän version, että torstaina ja perjantaina töissä muistutin lähinnä niiskuttavaa haamua.

Lauantain sainkin sitten viettää päiväunilla ja neiti 13 veen kanssa leffoja katsellen.

Eilen olin jo hyvässä imurointi iskussa ja tänään uudella innolla töihin.

Milloinhan sitä saisi sen ensimmäisen sairasloman?
Tällä menolla ei ikinä.

Ruuhkautuu

Taas ruuhkautuu.

Nyt on se aika, kun täytyy ihan oikeasti saattaa loppuun jotakin jonka on jättänyt roikkumaan.

Vaatii paljon työtä, mutta palkinto odottaa, monellakin tapaa, polun päässä.

Samaan aikaan, tai oikeastaan tämä on syy tuohon edelliseen, työrintamalla tapahtuu suuria. Ensi syksyksi täytynee ruveta katselemaan työpaikkaa. Tosin tätä muutosta olen ajatellut jo muutenkin.

Hullu olisin jos tälläistä työtä, tällä palkalla ja työajoilla tekisin kovin pitkään. Jos lähden tekemään niitä töitä, joihin pätevyys riittä, nousee palkka heti kättelyssä jonkin verran ja työaika muuttuu inhimilliseksi.

Mutta nyt on sitten tiedossa ruuhka-kevät. Paljon pitäisi jaksaa tehdä.

Oikeasti haluaisin nyt vain kylvää tomaatteja ja kukkia kesäksi.

Paprikat on jo taimella.

Miehen (ja miesten) logiikkaa

Tuo miehen logiikka on kyllä käsittämätöntä.

Joskus aikoinaan kun ex ei ollut vielä ex, oli elämä ajoittain yhtä lähtemistä. Mies oli lähdössä milloin luostariin (hihihi), milloin rauhanturvaajaksi tai ihan mihin tahansa mitä nyt milloinkin keksi. Eron aikoihin joskus tuli ilmi, että miehen mielestä, tähän olisi pitänyt vastata kuin hätähuutoon. Siis tyylillä ÄLÄ MEE, RAKASTETAAN NIIN PALJON!!!

No tämän naisen logiikassa rakastamiseen ei kuulu lähtemisellä uhkailu, vaan ajatus siitä, että yhdessä ollaan myötä- ja vastatuulissa. Lähteminen on se teko ja sen rinnalla rakkauden tunnustukset pelkkää sanahelinää. Lopputuloksena tästä ainaisesta lähtemisestä ei siis ollut Älä Mee -huutelu, vaan ajatus siitä, että mene jos menet kyllä minä pärjään.

Erillään on asusteltu nyt noin neljä kuukautta ja yhteen palaaminen ei ole kertaakaan tuntunut hyvältä ratkaisulta. Miehen pois muuttaessa tuli muutamista kommenteista ilmi jälleen omituinen ajatus miehen logiikasta. Nainen jää yksin omakotitaloon ja mies muuttaa pois, miehen ajatus kulki jotakuinkin näin: "Odotahan muutama kuukausi, niin kylläpä saatta ikävä tulla ja huomaat kuinka paljon tässä sentään tein." Jälleen väärin. Kertaakaan en ole lumikolanvarteen tai polttopuunkantoon miestä kaivannut. Oikeasti ihanaa, kun ei tarvitse edes ajatella, että joku muu tekisi jotain, kaikki tekemättömät hommat on ihan omalla kontolla. Teen aikanaan, mutta ketään ei tarvitse pyytää ja anoa niihin hommin ryhtymään. Eikä tarvitse myöskään olla pahalla fiiliksellä siitä, kun se ei nyt tuotakaan ole tehnyt.

En eroani vaihtaisi pois!

Eilen meinasi pistää vihaksi kahden miehen logiikkaa, oman armaan isän ja exän. Niillä on yhteinen projekti, koskien neiti 13 veetä ja peilin kiinnitystä neidin huoneeseen. Kumpikaan ei voi soittaa toiselle, odotellaan vain että milloinhan sitä tehtäis ja minulta vielä kysellään, että onkohan se ex tulossa. Sori, en voi tietää, mihin ex on menossa tai tulossa, ei kuulu minulle. Laittakaa se peili ja sopikaa niistä ajoistanne ihan itse. Jos exän ryppyotsaa ei talossa näy, ei se itketä minua yhtään. 

Toki olen kiitollinen avusta ja lapsen peilin laitosta ja listojen paikalleen naulailusta, mutta ilmankin voin olla ja ihan hyvin pärjään.

Kiitos.

Aamukahvilla

Tämäkin aamu alka muutamalla kupillisella hyvää tummapaahtoista kahvia.

Minä niin kärsin, kun jossain saan käsiini kupin laihaa kahvia, josta puuttuu se tumma täyteläinen aromi.

Silloin tällöin palkitsen itseni esim. Mokka mestareiden ihanalla kahvin makuisella kahvilla. Sitä keitän useimmiten vain itselleni, eivät kaikki juojat osaa arvostaa. Kallistakin se on, mutta kun työpaikalta saan sitä tukkuhinnalla niin silloin tällöin palkitsen iteni sillä.

Jos tiedän vieraan sitä osaavan arvostaa, silloin voin tarjota.

Kaikillehan kahvi ei sovi. Ei nukuta ja vatsa kärsii. Mutta minä kuulun niihin kahvin kuluttajiin, joiden yöunet ei kärsi ja vatsakaan ei kahvista suutu.

Ja kyllä kahvia pitää arvostaa, kirjassa Mielen ja Rakkauden kasvit kerrotaan paahdetun kahvin sisältävän yli 180 aromiainetta, sen täytyy olla nautinto.

Tänään on sunnuntai ja vapaapäivä. Yritän laittaa kotia siistimpään kuosiin. Lapset ovat muuttaneet yläkertaan ja tavaroita on kannettu edes takaisin. Mutta lasten entinen huone, johon varmaankin itse asetun on edelleen täynnä tavaraa. Kirpputori kuullostaisi järkevälle ratkaisulle, hyvä hetki järkeistää lelu ym. törky varantoja. Uusiin huoneisiin kannetaan vain tarpeellinen.

Kerrossänky jää nyt tarpeettomaksi, jos ex olisi hommannut asunnon jossa olisi lapsille oma huone, niin sinne se sen saisi, mutta kun ei hän ilmeisesti tarvinnut lapsile omaa huonetta.

Neulomisen ihmeellinen vaikutus

 Neulomisella on kummallinen vaikutus. Vaikka olisin kuinka väsynyt ja valmis nukahtamaan välittömästi vaakatasoon jouduttuani, neuleen käsiin ottamisen jälkeen jaksan valvoa pari tuntia ihan kevyesti.

Istahdan sängyn päälle neulon ja katson telkkaria, ilman neuletta nukahtaisin välittömästi.

Tarvitsen kuitenkin tuota rauhallista aikaa, jolloin lapset nukkuvat ja kukaan ei pyydä mitään, siis neulon.

Kuten kuvasta näkyy, minulla on aina useita keskeneräisiä töitä menossa. Välillä tuntuu siltä, ettei mikään valmistu, mutta silti aloitan uutta. Täytyy olla keskeneräinen neule joka fiilikseen.

kauan sitten käytyjen artesaaniopintojen vaikutuksesta olen yrittänyt päästä eroon ja nauttia siitä, että käsitöitä saa tehdä ihan valmiista ohjeesta kopioimalla. Tosin loppujen lopuksi jokaisessa työssä taitaa olla mukana jotain omaa sovellusta.

Olen saanut viimeaikoina valmiiksikin jotain, sukkien lisäksi mm:

Yläkerran uudelle lattialle olen virkannut mattoja, tosin neiti 10vee ryösti oman huoneensa keskeneräisen maton ja alkoi virkata sitä itse.

Äiti tietysti oli vain ylpeä kätevästä lapsestaan :-)

Nyt lähden neulomaan ja katsomaan Lostin viidettä tuotantokautta, loppu häämöttää Lostissa, mutta neulomisessa ei, jokapaikka pursuaa lankoja.

Vauhtiviikon keskellä

Täällä on hirmuinen vauhti.

Remonttia yritetään saada loppuun pikapikaa.

Ainoan palkallisen rempskareiskan lakisääteinen tapaturmavakuutus päättyy torstaina ja sitä en kyllä jatka, palkanmaksu saa loppua.

Tästä johtuen päivät ovat täynnä.

Tänään: Ensin töihin, sitten neidit 8 ja 10 vee exän luota ja pianotunnilta kyytiin. Kotiin, tulet takkoihin ja tapetoimaan. Kello oli yli 21.00 kun kömmin tapettiliisterin äärestä alakertaan. Neiti 8 veen huoneessapa on nyt tapetit. Parit sähkökytkennät ja lattian käsittely, niin neiti pääsee ensi viikonloppuna majoittumaan uuteen ihan omaan huoneeseensa.

Äidin veikkaus tosin on, että ainakin ensimmäiset kolme kuukautta neiti ryömii yöllä kainaloon. Ah mielikuvitusta, joka lentoon lähtenee valojen omassa huonessa sammumisen jälkeen.

Jos ei neitiä vieressä näy, niin ylpeä lienen siitäkin.

Huominen lienee yhtä tiivis päivä kuin tänään, mutta hyvän asian puolesta. Töihin, neiti 13 vee harrastamaan, ostamaan ovien kahvoja ja ehkä tapetit neiti 10 veen huoneeseen. Sitten kotiin ja vähän remppaa ja lämmitystä, ehkä pitäisi jossain välissä tehdä lapsille jotain ruokaakin.

Ensi viikolla luulisin helpottavan, ainakin kiireen. Vieraiden työläisten poistuttua, voi loppuja listoja ja muita silauksia tehdä omaan tahtiin, ei kiirettä ei hätää.

Unessa

Päivisin on paljon tekemistä. Tänään suihkuun meneminen viivästyi viidellä hommalla. Joka kerta kun olin lähdössä, muistin jotain tekemätöntä joka piti tehdä.

Ei ole aikaa miettiä höpöhöpöjä.

Lenkillä koiran kanssa oli hienoa. Alkava pimeä jonka kuunvalo täytti. Metsässä näytti siltä, kuin puiden takana olisi katuvaloja.

Tähdet syttyivät taivaalle ja hyräilin Star Warsia :-).

Otava oli hieno ja pari lentokonettakin siellä vilkkui taivaan rannasta toiseen (tai sitten siellä meni Skywalkerin lapsen lapset).

Peltojen kohdalla näkymää voi vain mykkänä ihailla. Lunta, tähtikirkas taivas ja kirkas kuunvalo.

Unessa yöllä on mukana mies. Se on semmoinen turvallinen ja lämmin, nukun sen kainalossa tai rinnan päällä, siis siellä unessa. Se on aika komeakin ja tunteet on suuria. Aamulla se on poissa, mutta eipä sitä ehtisi päivisin ajatellakkaan.

Kai sitä vielä sitten kuitenkin loppujenlopuksi jotain ihminen kaipaa ja toivoo. Mutta päivisin ei ehdi, vain unessa.

Elämyksellisyyttä

Ensin mielessä oli pelkkiä valituksia.

Pakkanen -30 :-(

Väsymys, töissä lauantainakin.

Raivostuminen, karjuva kaikkea mahdollista vastustava neiti 8vee.

Mutta sitten päätin keskittyä niihin positiivisiin ja huomasin, että viiikkohan onkin ollut aika elämyksellinen.

Muutama ilta sitten lähdin polttopuun hakuun ja päädyimme neiti 10veen kanssa suuren multakasan päälle pakkaseen ihailemaan revontulia. Oli ne hienot, loimottivat välillä kirkkaampina ja välillä himmeämpinä. Neiti ei muistanut ikinä ennen nähneensä sellaisia, googletti heti paikalla tietoa revontulista ja soitti isälleen ilmoituksen tästä hienosta näytelmästä taivaalla.

Neiti 8vee on ihan koukussa joka iltaiseen lukutuokioon. Kolmas kerta kun luen ääneen Taru Sormusten Herrasta, pitkä projekti. Mutta jokainen neito on vuorollaan hiljaa kuunnellut ja ihmetellyt ja ollut tarinan vietävänä. Neiti 8vee kertoo sisarilleen kirjan tapahtumista ja ikinä ei äiti lue tarpeeksi pitkään. 

Neiti 12vee on taas saanut lisää intoa ja elämystä tanssitunnilla. Kevätnäytöstä jo suunnitellaan ja opettajalta sataa kehuja.

Itse sain pitkästä aikaa töissä suuren onnistumisen tunteen, kun yhden ohjaamani lapsen ompelutyö onnistui yli odotusten ja tekijä itsekin tuntui tyytyväiseltä työhönsä. Sekä opettaja että opettelija saivat hyvää mieltä ja onnistumisen elämystä.

Illan hiljaisista hetkistä olen imenyt itselleni energiaa, katsellut telkkaria, nauttinut lasin hyvää viiniä ja vain ollut, tai siis virkannut ja neulonut. Valmistuneet käsityöt ne on elämyksiä nekin ja hyvänolon lähteitä. Tällä viikolla on illan hiljaisina tunteina valmistunut jo kaksi virkattuä mattoa pian valmistuvalle uudelle yläkerran lattialle ja yksi sukkakain on taas melkein valmis.

Eikös se ollut niin, että positiivisiin asioihin keskittyvät on onnellisempia :-)

Vaatehuone vai varasto?

Remontti alkaa väsyttää. Tai ehkä on rehellisempää sanoa, että remonttimiehet alkavat väsyttää.

Väärinkäsitysten välttämiseksi täytyy sanoa, että olen kiitollinen kaikesta avusta ja iloinen siitä, että sekä isä että myös exä olivat täällä tänäänkin hiomassa ja maalaamassa, jotta kaikki lapset ja lapsenlapset saisivat pian ne huoneensa asuttavaan kuntoon. Olen myös iloinen siitä, että se yläkerta ihan oikeasti nyt valmistuu ja erityisen iloinen ja kiitollinen olen isäni suuresta korvaamattomasta panoksesta, jonka ansiosta talossa häärää ihan oikeasti asiansa osaava remonttimies ja tosi ammattilainen sähkömies.

Mutta kai tähän kuukauden hääräykseen saa olla myös väsynyt?

Jos noita korvaamattomia ulkopuolisia ammttilaisia ei täällä nyt olisi laittaisin hommalle parin viikon tauon. Pari viikonloppua ilman remppaa oisi ihan luksusta ja tarpeen. Mutta ei vielä, ei vielä.

Suolan tähän soppaan antaa remonttiMIESTEN ja taloa asuttavienNAISTEN hiukkasen erilaiset käsitykset muutamistakin asioista. Vähän hymyilytti sähkömiehen pyyntö miettiä kalusteiden paikkoja. Oikeesti se on ihan sama mihin meikäläinen sen sängyn sijoittaa, kolme esi/täyttäteiniä antaa piutpaut kaikille kalustesuunnitelmille. Neiti 13veen sänky on jo matkustanut seinältä toiselle kaksi kertaa, vaikka se ei ole edes siellä vielä. Yks hailee mihin äiti niitä tavaroita esittää sijoitettavaksi, neidit päättää kuitenkin itse ja järjestyksen vaihtamisen tahtia voi vain arvailla.

Ja se minun ihana vinokattoinen varasto vaatehuone, jossa on ikkunakin ja oletettavasti lämpötila tulee olemaan optimaalinen pelargonioiden talvetukseen ei todellakaan vältä ilman ihania, romanttisia kukkakuvio tapetteja. Ihan sama, onko ne seinät hyllyjen takana ja vaaterekin peitossa, tahdon tapetit, kauniit sellaiset! 

Käytävä EI ole hukkatilaa, se on sisustusta varten. Näen silmissäni siinä käytävän nurkassa pehmoisen sohvatuolin, lukulampun ja ikkunalla kukkia ja tapetit. Juujuu ihan varmasti joskus siinä istun lukemassa laiskana kirjaa :-D

No huomenna ne taas tulee tänne, ne remppaMIEHET.

Jaksaa jaksaa ja remonttihaaveita pitää remontoijalla olla.

2012

Vuosi 2012 alkoi uudella työpaikalla. Paljon opettelemista, paljon tehtävää, monta virhettä, mutta myös muutama onnistuminen. Jatkan myös vuonna 2013 samassa työssä, saa nähdä mihin asti työsopimusta jatketaan. Tämä työ on sikäli merkittävä elämässäni, että koen sen ensimmäiseksi ihan oikeaksi työpaikakseni, joka sijoittuu peräti koulutukseni alueelle. 

(Kaikenlaiset kioskimyyjän, huoltoasematyöntekijän, taimitarhassa raatajan, open sijaisen yms. hommat luen joihinkin väliaikaisiin eteenpäin vieviin.)

Kesän olin sattumoisin sitten töissä kokonaan, helteetön kesä oli muutoinkin jotenkin valju, joten joutihan tuota. Seuraavaa kesää, jolloin saan ekan ihka oikean kesäloman odotan innolla (ja niitä helteitä pliiis!).

2012 sisältää sitten sen avioeron, harkinta-aika päättynee sitten 2013. Paljon elämänmuutosta, mutta lopulta ei niin kovin yllättävää eikä odottamatonta. Oikeastaan asiat ovat nyt paremmin kuin muutamaan edelliseen vuoteen, jolloin eroa on vain kypsytelty ja mietitty.

2012 ei tuonut mukanaan sen gradun valmistumista, pahpah ja vielä kerran pah. Se siirty vuoteen 2013, laitan sen uuden työn ja avioeron aiheuttaman väsymyksen piikkiin. Sen valmistuminen on tavoitteena alkuvuodelle 2013, eikä siitä oikeasti kovin kamalasti enää puutu.

Taidan vuodesta 2012 kuitenkin päällimäiseksi nostaa väsymyksen, hirvittävän väsymyksen. Toivottavasti se olisi vähitellen taakse jäänyttä elämää ja vuosi 2013 toisi mukanaan uutta energiaa ja jaksamista roppakaupalla. Yleensä valon lisääntyminen ja kevät sitä on tuonut mukanaan, mutta ei tänä väsymyksen vuonna 2012.