Sosiaalinen eläin

Huomaan olevani sosiaalinen eläin, joka kärsii lievästä sosiaalisesta vajauksesta.

(Se y-llä alkava sana on ehkä tähän liian voimakas, tai ainakin liian surullinen.)

Toukokuuhun asti sosiaaliset tarpeet täyttyivät töissä, mihinkään ei hirmuisesti ollut tarvetta lähteä.

Nyt olen kotona ja täällä käy ihan liian vähän vieraita.

Täällä asuu myös ihan liian vähän ystäviä, kaikki ihmiset on niin levällään pitkin Suomen maata.

Olen kyllä ihan onnellinen kun saan puuhata kukkapenkeissä ja yrttitarhassa, harrastukset on kotona.

Mutta jos rahatilanne olisi parempi, voisi olla että ryntäisin nyt johonkin festareille tai konsertteihin ihan vain ollakseni ihmisten parissa. Voisin tietysti hyvän tarjouksen tullen, sosiaalisen vajauksen ahdistaessa lähteä festareille vaikka luottokortilla (hyi minua).

Pari kertaa on käynyt mielessä jopa suuremmalle paikkakunnalle muutto. Mutta tuskinpa sitä tulee tehtyä, ainakaan jos työkuviot selkiytyvät johonkin lähitienoille. Oma talo ja puutarha, kissat ja koira ovat tänne sitovia, tuntuu mahdottomalta yhtälöltä myydä tämä paikka ja löytää uusi, kaliiksikin se todennäköisesti kävisi.

Ja onhan täällä ihmisiäkin ja sosiaalista elämää isä ja äiti, siskon perhe, muutamia ystäviä ja välillä mukavasti ahdistavan paljon tuttavia.

Taidan lähteä tänään leffaan ja ehkä käyn sen päälle terassilla, eihän sitä koskaan tiedä jos sitä sosiaalista elämää sieltä löytyisi. Ainkin tapahtumia tuntuu lähitienoilla tänä viikonloppuna olevan ja mökkiläisiä niemet ja notkot pullollaan. 

Niin ja huomio kaikki ystävät ja tuttavat, tulkaa käymään!