Nykynaiset

Voihan mummojen kriisit ja nykynaiset jotka on niihin syypäitä.

Sain vertaistukea. Ystäväni kävi kylässä pienen poikansa kanssa, vilautti sormeaan jossa ei ollut enää sormusta ja kertoi muuttaneensa yhteisestä kodista pois.

Tosin tuohon eroon liittyi jo nyt kolmasosapuoli. Eräs kunnollinen nuori mies ja molemminpuolinen ihastuminen. Tietenkään ei tuo ihastuminen ole oikea syy eroon 16 vuoden liitosta, vaan pikemminkin viimeinen niitti.

Sain paljon vertaistukea, juteltiin pitkään ja päätettiin lopuksi, että ei murehdita turhia (plaaplaa viime yönä valvotti), nautitaan ja pidetään hauskaa, eletään Elämää joka on löytynyt.

Ja yhtään ei kaduta ratkaisujamme.

Mutta kylläpä se kriisipesäke on sitten noissa mummoissa tai anopeissa. Ystäväni entinen anoppi ei enää puhu, ovat tulleet tähän asti aina mainiosti toimeen. Äitini taitaa edelleen elätellä jotain toiveita ex:än ja minun yhteen paluusta, jokainen ystävieni erouutinen nostaa selvästi havaittavan pilven äidin kasvoille. Erään toisen ystäväväni ex appivanhemmat eivät edes kadulla tervehtineet puoleen vuoteen eron jälkeen.

Periaatteessa loogisesti ajateltuna kyllähän minä ymmärrän tuon maailman muutoksen sukupolvien välillä.

Mutta voisiko sitä edes pikkasen yrittää olla onnellisia siitä, että ihmiset ympärillä muuttuvat tyytyväisiksi, eivätkä enää murjota ja kärsi.

Taitaa onnellisuus olla anoppien ja mummojen maailmassa aliarvostettu käsite. Tai sitten se on vaan se tahdon asia, jota me pilalle hemmotellut, pilvilinnoihin uskovat nykynaiset ei nyt yhtään ymmärretä.