sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vaatehuone vai varasto?

Remontti alkaa väsyttää. Tai ehkä on rehellisempää sanoa, että remonttimiehet alkavat väsyttää.
Väärinkäsitysten välttämiseksi täytyy sanoa, että olen kiitollinen kaikesta avusta ja iloinen siitä, että sekä isä että myös exä olivat täällä tänäänkin hiomassa ja maalaamassa, jotta kaikki lapset ja lapsenlapset saisivat pian ne huoneensa asuttavaan kuntoon. Olen myös iloinen siitä, että se yläkerta ihan oikeasti nyt valmistuu ja erityisen iloinen ja kiitollinen olen isäni suuresta korvaamattomasta panoksesta, jonka ansiosta talossa häärää ihan oikeasti asiansa osaava remonttimies ja tosi ammattilainen sähkömies.
Mutta kai tähän kuukauden hääräykseen saa olla myös väsynyt?
Jos noita korvaamattomia ulkopuolisia ammttilaisia ei täällä nyt olisi laittaisin hommalle parin viikon tauon. Pari viikonloppua ilman remppaa oisi ihan luksusta ja tarpeen. Mutta ei vielä, ei vielä.
Suolan tähän soppaan antaa remonttiMIESTEN ja taloa asuttavienNAISTEN hiukkasen erilaiset käsitykset muutamistakin asioista. Vähän hymyilytti sähkömiehen pyyntö miettiä kalusteiden paikkoja. Oikeesti se on ihan sama mihin meikäläinen sen sängyn sijoittaa, kolme esi/täyttäteiniä antaa piutpaut kaikille kalustesuunnitelmille. Neiti 13veen sänky on jo matkustanut seinältä toiselle kaksi kertaa, vaikka se ei ole edes siellä vielä. Yks hailee mihin äiti niitä tavaroita esittää sijoitettavaksi, neidit päättää kuitenkin itse ja järjestyksen vaihtamisen tahtia voi vain arvailla.
Ja se minun ihana vinokattoinen varasto vaatehuone, jossa on ikkunakin ja oletettavasti lämpötila tulee olemaan optimaalinen pelargonioiden talvetukseen ei todellakaan vältä ilman ihania, romanttisia kukkakuvio tapetteja. Ihan sama, onko ne seinät hyllyjen takana ja vaaterekin peitossa, tahdon tapetit, kauniit sellaiset! 
Käytävä EI ole hukkatilaa, se on sisustusta varten. Näen silmissäni siinä käytävän nurkassa pehmoisen sohvatuolin, lukulampun ja ikkunalla kukkia ja tapetit. Juujuu ihan varmasti joskus siinä istun lukemassa laiskana kirjaa :-D
No huomenna ne taas tulee tänne, ne remppaMIEHET.
Jaksaa jaksaa ja remonttihaaveita pitää remontoijalla olla.

3 kommenttia:

vintti kirjoitti...

Muista vain pyytää tarpeeksi niitä pistorasioita! Että ainainnen kodeissa vallitseva jatkojohtohelvetti loppuu :-)

Sillä tavalla varmaan ihan perusteltu se sähkärin toive.
Se,että kalusteet muuttaajoka vko seinältä toiselle on taas toinen juttu se..

Kun omassa kodissa ramppaa ja majailee ja on paljon ihmisiä, jotka sinne eivät arjessa ihan niin fyysisesti kuulu on raskasta.
Vaikka kuinka olisi ihanaa.

Ihan kuin yövieraatkin. Ihana,kun tulevat- ja ovat ja taivas-kuinka onnelllinen on,kun poistuvat.

Tsemppiä tälle viikolle remontin kanssa. Ja muutenkin.

Celia kirjoitti...

Olen samaa mieltä kuin Vintti: paljon pistokkeita seiniin.

Muista myös pyytää mahdollisimman huomaamattomat pistokkeet. :)

On aika käsittämätöntä, miten nykyään saatetaan laittaa kamalia pömpeleitä pistokkeiksi, jotka estävät kaapin työntämistä seinään kiinni, vaikka on olemassa litteämpiäkin versioita. Valokatkaisijoitakin on monenlaisia, on isoja, rumia ja sitten on pieniä ja sieviä.

Samoin ihmettelen sisustusohjelmien varmaa otetta - seiniin upotetaan television ja valaistuksen johtoja ihan niin kuin asukkaat haluaisivat kutsua remonttimiehen joka ikinen kerta, kun haluavat vaihtaa lampun tai television paikkaa. :P

Mieluummin katselen rumia johtoja seinillä roikkumassa kuin maksan itseäni kipeäksi hienonhienojen sisustusten vuoksi.

Ja onhan se rasittavaa, kun kotona häärää ylimääräistä väkeä, vaikka ovatkin hyvällä asialla.

Hanneli kirjoitti...

Kyllä, pistorasioita olen pyytänyt joka puolelle. Tuoreessa muistissa alakerran työhuoneen remontti, johon sähkösuunnittelija oli piirtänyt auliisti kaksi pistorasiaa. Korjasin suunnitelmaan rasioita vähän joka nurkkaan.
Ja sisustus suunnitellaan mahdollisimman muunneltavaksi. Kun niitä pistorasioita on tarpeeksi, ei haittaa jos yksi on joskus vähän aikaa vaikka kaapin takana ;-)
Elän sitä päivää odotellen, kun voin taas röhnöttää pari tuntia pöydän ääressä kera kahvikupin, risoissa, mutta ah niin mukavissa yövaatteissani. Rynnätä töihin ja palata illalla raivaamaan pöydän.
Nyt ei voi, kun ne miehet on tuossa ovella klo 8.00. Pitää vaihtaa farkut jalkaan ja pöytäkin siivota, että voivat tässä syödä eväänsä ja kahvia keittää.