torstai 22. marraskuuta 2012

Romahdus!

Voihan pönttöuuni :-(
Muutama ilta sitten katsottiin telkkaria ja kuulin viereisestä huoneesta oudon kolahduksen. Asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, että pönttöuunista oli pudonnut yksi kokonainen tiili. Siellä se pötkötti vasta lämmitetyn uunin arinalla. Ei onneksi koko uuni romahtanut, mutta meikäläisen mielenrauha se haihtui taivaan tuuliin. Pöh. Näin sitä liidetään taivaan korkeuksista aalloon pohjaan puolessa sekunnissa.
Onko nyt ihan pakko ryhtyä talon rapisemaan, just nyt, kun talous on tiukimmillaan. Maanmittauslaitos vetää välistä rahaa, pankki ottaa omansa lainojen siirrosta, erosta johtuvia ylimääräisiä hankintoja pitää tehdä ja rahan menoa on ihan tarpeeksi joka suunnassa.
Jos totta puhun, niin talohan on 50-luvulla rakennettu remontti-helvetti. Yläkerta purettu ja uudet huoneet vasta hahmottumassa. Keittiöremontista voisin varmaan haaveilla 20 vuoden päästä, jos vaikka rikastun, siihen asti nautin tästä "retro" (eli vanha-ei-ikinä-uusittu-eikä-mitään-antiikkia) -tyylistä. Kaiken tämän voin normaalisti työntää taka-alalle ja nauttia puutarhasta, omasta tilasta ja takkatulesta, mutta tämmöinen akuutti kriisi aiheuttaa ahdistusta.
Kahtenä yönä romahduksen jälkeen olen herännyt miettimään remonttia ja lämmitystä, uskallanko nyt ollenkaan lämmittää tuolla takalla, kääk. Pelkkä sähkölämmitys vie konkurssiin, äääk. Muurari maksaa maltaita ja uusi takka vielä enemmän, iiik. Talvi jo ovella kolkuttaa, pöh. Tulipalo ei ole leikin asia, eikä riskinoton paikka.
Kaiken lisäksi äiti ja isä kyselevät kysymyksiä, kuten "Minkälainen lattia se tuonne yläkertaan laitetaan ja mitkäs seinälevyt?" Aaaargh kyllä minä ne lattiat tiedän ja seinätkin melkein, mutta ei nyt, ei nyt! Nyt ahdistaa tarpeeksi pelkkä romahtanut tiili, keskustellaan lattialaudoista joskus, vaikka ensi vuonna. Harkintaan (hankintaan) pitää laittaa kirves(mies), sähkö(mies), putki(mies) ja muurari(mies) (tai ehkä nuo kaikki löytyy tänäpäivänä myös nais-versioina).

5 kommenttia:

Puolis kirjoitti...

Voi eiii! Auttaisko nuohoojan ensiaputarkastus? Jos se oliskin lähtenyt semmoisesta paikasta ettei se haittaisi paloturvallisuuden kannalta?

Mä ostan heti uuden pönttöuunin mun omaan remonttihelvettiin kunhan saan rahat vanhasta talosta... Menneet purkamaan pönttöuunin meikäläisen rintamamiestalosta aikanaa. Tyhmät!

Hanneli kirjoitti...

Nyt se on jo tiedossa mistä tiili tippui, suoraan ylhäältä pönttöuunin katosta :-(. Vielä pitäis asiantuntijaa ahdistella asian tiimoilta, jotta tietäis miten paha rasti tuo on.

Täällä talossa on kaksi vanhaa pönttöuunia jäljellä. Hyvin ovat (tähän asti) toimineet, kaipa noillakin joskus ikä tulee vastaan. Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt tuota vanhan hävitysbuumia. Tässä talossa on esim. lautalattiat peitetty muovimatoilla 70-luvulla, mutta siellä ne odottaa esiin kaivelua. Pienen vesivahingon seurauksena on lattiaa avattu sen verran, että tiedän niiden suht hyvä kuntoisetkin olevan. Onneksi tuolta perähuoneesta on jo ennen meitä poistettu kamala kokolattiamatto, 70-luvun helmiä sekin.

Puolis kirjoitti...

Tässäkin talossa on muovimattoa joka lattiassa. Vanhassa osassa on varmaankin lautalattia alla (narinasta päätellen), mutta uusi (70-luvulla rakennettu osa) osa on varmaankin betonilattialla. Jänskää kun joskus pääsisi purkamaan vähän näitä vanhoja muovimattoja pois :)

Unknown kirjoitti...

No eihän tollai ny maailmaa kaada, yks puonnu tiili. Muurari laittaa sen paikoillee puoles tunnis ja viikon pääst voi pönttöuunii taas lämmittää.

Hanneli kirjoitti...

Kyllä se maailma täällä aina silloin tällöin kaatuu vähemmästäkin, mutta pari päivää perään, niin on jo paremmin pystyssä :-)

Tuo tiili putosi sieltä tulipesän yläpuolelta parin metrin korkeudesta "katto-osasta", paikalleen sijoittaminen hieman haasteellista. Mutta muutamakin asiaatuntevampi ja ehkä "hieman" rauhallisemmin kuin allekirjoittanut asiaan suhtautuva henkilö on todennut. Että jos ei ala lisää ropisemaan, niin voipi varovasti lämmittää. On mahdollista, että koska takka on tuossa 70-vuotta seissyt se alkaa rapista nyt tai sitten 20-vuoden kuluttua lisää. Vetää hyvin ja valettu umpeen ylhäältä. Eli ei akuuttia hätää, kannattanee uusia jossain vaiheessa, ennen lopullista romahdusta.