Avioero!
En olis kyllä uskonut! Ihan viimeisenä minä teidän olisin ajatellut eroavan!
Olet varmaan ihan allapäin!
Miten lapset?
Niin surullista kuulla!
No minä kyllä uskoin jo viimeiset viisi vuotta ja ajattelin sen eron jossain vaiheessa tulevan.
Allapäin en ole mitenkään erityisesti. Kai sitä välillä jokainen on allapäin, erosi tai ei.
Lapset voi ihan hyvin, niistä ei tapella.
Minusta tämä on oikeastaan, jos ei nyt iloinen, niin positiivinen asia loppujenlopuksi.
Olen tässä syksyn mittaan tullut yhä laiskemmaksi kertomaan ihmisille tästä erosta. Jotenkin nuo reaktiot on aina niin samat. Onnelliset (?) pariskunnat päivittelevät ja eron käyneet jotenkin yrittävät tsempata ja ymmärtää. Hei tää on vain elämää, ihan normaalia ymmärtääkseni 2000-luvulla. Olisin mielelläni halunnut naapurin mummon levittävän sanaa kylillä, kerrankin. Mutta tämä uskonnollinen vanha rouva ilmoitti, että hänen suustaan tätä ei kukaan kuule! Joten kaikki naapurit ei taida vieläkään tietää, minä niin luotin tuohon naapurin mummoon tässä asiassa.
Nyt joulunalla pari ystäväperhettä sai ihmeteltäväkseen joulutervehdyksen, josta puuttui miehen nimi. Asiaan palattaneen kummilasten tulevilla syntymäpäivillä.
Kuitenkin kun asia on ihmisten tiedossa on itsellä olo paljon helpompi. Ei tarvitse kierrellä ja kaarrellä kaikenlaisia asioita, tässä on minä lapsineni ja sitten lasten isä lapsineen on niin kuin eri yksikkö, vaikka samat lapset onkin. Vähän meinasi minua ruveta harmittamaan, kun oma perhe tuntui tuossa skippaavan eron ihan tyystin ja pistävän entisen porukan samaan pakettiin tyyliin: Tuleekos se exäkin? Tulette sitten tänne, exä mukaan lukien. Olin vähän niinkuin että hitostako minä sen syntymäpäiville saapumisia tiedän ja kutsua sen voi ihan henk.koht. puhelinnumero sama entinen.
Valoa kohti!
Joka päivä joku uusi tietää erosta ja kohta toivottavasti kaikki.
2 kommenttia:
Pöh, eivätkö sivulliset voisi jättää dramaattiset päivittelynsä ja tsemppaamisensa joihinkin oikeisiin katastrofitilanteisiin ja ottaa samanlaisen asenteen yhteisymmärryksessä eroamiseen kuin yhteisymmärryksessä naimiseenkin: Kyllä aikuiset ihmiset itse tietävät mitä tekevät. Turha sukulaisten on enää sen jälkeen tulla niputtaman samaan kimppuun.
Itseäni ärsyttää se, kun juttuihin pitäisi suhtautua aina jonkun vanhan, dramaattisen kaavan mukaan: haluan esimerkiksi itse pitää inhimilliset välit niihin ihmisiin, joiden kanssa on joskus ollut ihmissuhde ja voin edelleenkin antaa itselleni luvan pitää heidän hyvistä puolistaan, vaikken ikinä kuuna päivänä ottaisikaan takaisin.
Se on tää ydinperhe=onnela ajatus sitkeässä tässäkin maassa. Vaikka avioerotilastojen tilastojen valossa ei kai ihan totta liene joka kodissa ;-)
Lähetä kommentti