Lauantaina reissattiin ystävien kanssa parisataa kilometriä etelään päin tapaamaan muita ystäviä ja kylläpä se oli virkistävä päivä. Sai pidettyä ajatukset ihan muissa asioissa, kuin missä ne ovat pyörineet viime aikoina. Kaikki omat ja muiden murheet jäivät kotiin ja mukana oli vain mukavia asioita ja samanmielisten ihmisten höpötystä. Ai kuinka meillä oli mukavaa.
Aikansa sitä kesti ja sitten oli kotiinpaluu. Joskus käy niin, että tulet ovesta sisään ja kaikki ärsyttää.
Ei ole mies paistanutkaan niitä muikkuja, jotka oli itse raahannut tänne ja sanoin vieläpä aamulla lähtiessäni, että ne pitää paistaa tai ne menevät pahaksi. No ei, kun on koko päivä pitänyt yläkerrassa tehdä tyttöjen huoneita.
Kissaa ei ole kukaan muistanut pyydellä pihalta kotiin, vaikka jo pimenee.
Koira on lenkittämättä, se remontti ei antanut aikaa sillekkään.
Sauna on vasta nyt lämpiämässä (klo 20.00) kun ei aikaisemmin ehtinyt. Haloo! Meillä on kolme lasta, jotka ei jaksa enää yhdeksän jälkeen mennä sinne saunaan.
Jä vähän muutakin.
Millonka ihmeessä minä voisin ottaa jonkun homman ja jättää kaiken muun? Vaikka tekisin mitä, niin ruoka on tehtävä, pyykit pestävä ja koira hoidettava.
Tähän kun yhdistää sen, että eihän minulla nyt oikeastaan voi olla mitään vaatimuksia. Viisi viikkoa ja asutaan erillään. Se remonttikin tuolla yläkerrassa on kiinni ihan siitä, että mies itse haluaa sitä tehdä lapsilleen huoneita, en voi oikein senkään suhteen mitään vaatimuksia esittää. Pitäisi kai olla vaan kiitollinen. Mutta kun ärsyttää, niin ärsyttää. Menin sitten sinne saunaan ja pidin suuni kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti