Elämä tuo ja elämä vie, toisilta enemmän kuin toisilta. Meidän perheessä on nyt eronkin tullessa kaikki elossa ja terveenä, itkut itketään ja sitten jatketaan. Jossain muualla koitti aamu ja uusipäivä joka vei äidin kokonaan pois, lopullisesti. Omat murheet ovat pariksi päivää kalvenneet lapsuuden ystävääni kohdanneen tragedian rinnalla, jäi mies ja kolme lasta yhtäkkiä, ilman äitiä ja puolisoa. Elämä jäi kesken aivan liian aikaisin. Ystäväni ei saanut nähdä lastensa kasvavan aikuiseksi.
Pari päivää ajatukseni ovat olleet perheesi luona ja suru luonani, vaikka lapsuuden jälkeen ei yhteyttä ollakkaan paljon pidetty. Aina tavatessa vaihdettiin kuulumisia ja juteltiin tovi.
Pieni päivitys omaan soppaan. Äidille kerroin erosta, plääh. Taitaa tarvita mummo enemmän lohdutusta kuin minä tai lapset. Kova paikka, ero meidän perheessä. Joku ihmeellinen sata vuotta vanha ajatus itää siellä päässä. Ajatus siitä että vaikka kirvellä hutkittaisiin niin aina on lapsille parempi että kotona on sekä isä, että äiti. Min oon niiiiin eri mieltä. Kyllä lapsille tärkeää on tyytyväiset ja iloiset vanhemmat, kotona (kodeissa) hyvä fiilis ja ennen kaikkea kunnollinen malli parisuhteesta. Pianajaisissani näen tytöt aikuisina yhtä tyhjissä suhteissa kuin tämä meidän, koska eivät paremmasta tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti