tiistai 11. syyskuuta 2012

Voihan teini-ikä!

Kyllä en kadehdi yhtään kenenkään teiniyttä! Mennään yläkouluun ja sitten kenestä tulee pissis ja kenestä ei. Sitten ne pissikset alkaa kimpassa vääntää sitä ei pissistä pois porukasta. Kavereita on kuitenkin oltu, pienin kahnauksin, edelliset kuusi vuotta. Pojat kahnaa nyrkein ja homma on aika selkeä selvittää valvontakamerasta. Neidit lähettää nimettömiä kirjeitä ja parhaansa mukaan yrittää pahoittaa ja latistaa toisen mieltä. Isketään vyön alle salaa ja tökätään arkaan paikkaan piilossa.

Äitinä meinaa itku tulla tämän oman neidin puolesta, joka vetää kyllä sitkeästi omaa linjaa. Ei kiinnosta meikkaaminen eikä pojat (ainakaan avoimesti) kiinnostaa tanssi ja koulukin.
Kyllä tiedän senkin, että ei sillä vahvasti meikatulla seiskaluokkalaisella pikku neidilläkään helppoa ole. Mutta ei tule olemaan ainakaan helpompaa tulevaisuudessa jos ei opita toisen ihmisen kunnioittamista ja yleisiä kanssakäymisen pelisääntöjä. Onneksi luottoa tuohon opettajakuntaan ja muihin asiaa hoitaviin löytyy sen verran, että uskon asian selviävän ja toivottavasti kiusaamisen loppuvan.
Paha mieli kyllä tuli ja itkua on taas saanut tämä äiti pidätellä.

Ei kommentteja: